Rajamäen kyläyhdistys ry:n
säännöt
Nimi ja kotipaikka
1 § Yhdistyksen nimi on Rajamäen kyläyhdistys r.y.
Yhdistyksen
kotipaikka on Nurmijärven kunta ja toimialue on Rajamäen alue
lähiympäristöineen.
Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton.
Tarkoitus ja toiminta:
2 § Yhdistyksen tarkoituksena on
Rajamäen kyläyhteisön kehittäminen paikallisten erityispiirteiden
pohjalta Elinympäristön laadun parantaminen ja ihmisten
viihtyvyyden
lisääminen Asukkaiden omatoimisuuden voimistaminen Toimialueen
palveluiden turvaaminen ja yhteistyötahojen kokoaminen kehittämään
toimialuettaan sekä toimialueen kulttuurien vaaliminen ja
edistäminen
3 § Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
Toimii alueensa etujärjestönä, on yhteistyössä kunnallishallinnon
kanssa ja vaikuttaa päätöksentekoon Ylläpitää
internet-kotisivuja Tekee aloitteita ja esityksiä sekä antaa
lausuntoja
toimialuettaan koskevista asioista Toimii alueensa asukkaiden ja
yhteisöjen yhdyssiteenä Järjestää kokouksia, tapahtumapäiviä,
kulttuuripäiviä, erilaisia hankkeita, näyttelyitä, talkoita sekä
matkoja
ja opintoretkiä Tiedottaa aluettaan ja omaa toimintaansa
koskevista
asioista Toimii vireän ja viihtyisän kyläyhteisön puolesta
4 § Yhdistyksen jäseniä ovat:
1. varsinaiset jäsenet 2. yhteisöjäsenet ja 3.
kunniajäsenet
Yhdistykseen jäseniksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy
yhdistyksen tarkoituksen. Yhteisöjäseniksi hyväksytään
oikeuskelpoiset
yhteisöt. Varsinaiset jäsenet ja yhteisöjäsenet hyväksyy hallitus.
Kunniajäsenet kutsuu hallituksen esityksestä yhdistyksen kokous.
Kunniajäseneksi voidaan kutsua yhdistyksen toimintaan erityisen
ansiokkaasti osallistuneita tai sen tavoitteita merkittävällä
tavalla
tukeneita henkilöitä.
Yhdistyksen liittymismaksun ja jäsenmaksun määrää vuosittain
syyskokous. .Jäsenyys lasketaan alkavaksi siitä ajankohdasta,
jolloin
jäsenyys on hyväksytty.
5 § Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä
kirjallisesti
hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Jäsen voi erota myös
ilmoittamalla
siitä yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan merkittäväksi.
6 § Kokoukset
Yhdistyksen varsinaiset kokoukset ovat kevätkokous ja syyskokous.
Kevätkokous pidetään ennen maaliskuun loppua ja syyskokous
loka-joulukuun
aikana. Lisäksi hallitus voi tarvittaessa kutsua koolle ylimääräisen
kokouksen. Hallituksen on kutsuttava ylimääräinen kokous koolle,
mikäli
vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen varsinaisista
jäsenistä sitä
kirjallisesti tietyn asian käsittelyä varten vaatii. Yhdistyksen
kokoukset
kutsutaan koolle syyskokouksen määräämällä tavalla joko
kirjeellisesti
jokaiselle jäsenelle tai niillä tavoilla, joista syyskokous päättää.
Kokouskutsu on toimitettava vähintään seitsemän (7) päivää ennen
kokousta.
Yhdistyksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut
yli
puolet annetuista äänistä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella
äänten
enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen
puheenjohtajan
ääni, henkilövaaleissa kuitenkin arpa.
7 § Yhdistyksen kevätkokouksessa
1.valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi
pöytäkirjantarkistajaa, 2.todetaan kokouksen osanottajat,
laillisuus ja
päätösvaltaisuus, 3.käsitellään edellisen vuoden
toimintakertomus,
tilit sekä tilintarkastajien lausunto 4.päätetään edellisen
vuoden
tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden myöntämisestä
tilivelvollisille, 5.käsitellään muut mahdolliset esille tulevat
asiat,
joista hallitukselle on tehty esitys vähintään kolmekymmentä (30)
päivää
ennen kokousta tai jotka hallitus haluaa kevätkokoukselle esittää.
8 § Yhdistyksen syyskokouksessa
1. valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi
pöytäkirjantarkistajaa, 2. todetaan kokouksen osanottajat,
laillisuus
ja päätösvaltaisuus, 3. hyväksytään seuraavan vuoden
toimintasuunnitelma, 4. määrätään seuraavan vuoden liittymis- ja
jäsenmaksun suuruus ( varsinaiset jäsenet ja yhteisöjäsenet) 5.
päätetään hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien
palkkioista, 6.
hyväksytään seuraavan vuoden talousarvio, 7. valitaan hallituksen
puheenjohtaja, jota kutsutaan yhdistyksen puheenjohtajaksi kahdeksi
vuodeksi kerrallaan 8. valitaan hallituksen jäsenet kahdeksi
vuodeksi
kerrallaan 9. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille yksi
varamies
tarkastamaan seuraavan vuoden tilejä ja hallintoa, 10. päätetään
yhdistyksen kokousten koollekutsumistavasta, 11. käsitellään muut
mahdollisesti esille tulevat asiat, joista hallitukselle on tehty
esitys
vähintään kolmekymmentä (30) päivää ennen kokousta tai jotka
hallitus
haluaa syyskokoukselle esittää.
9 § Hallitus Yhdistyksen toimintaa suunnittelee ja johtaa
syyskokouksen
valitsema hallitus, johon kuuluu kuusi (6) jäsentä ja kolme (3)
varajäsentä. Yhdistyksen puheenjohtajana voi toimia yhtäjaksoisesti
neljän
vuoden ajan, samoin hallituksen muuna jäsenenä. Hallitus valitsee
keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä kutsuu sihteerin,
rahastonhoitajan
ja muut tarvittavat toimihenkilöt vuodeksi kerrallaan. Hallitus voi
asettaa sääntöjen edellyttämiä tehtäviä varten sille vastuunalaisia,
pysyviä tai tilapäisiä toimikuntia ja jaostoja. Hallitus kokoontuu
puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan
kutsusta tai
kun vähintään kolme jäsentä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen
puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan sekä vähintään kolmen jäsenen
ollessa läsnä.
10 § Nimenkirjoittajat Yhdistyksen nimen kirjoittavat
puheenjohtaja,
varapuheenjohtaja ja sihteeri, aina kaksi yhdessä.
11 § Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain, ja ne on
jätettävä tilintarkastajille vähintään kaksikymmentäyksi (21) päivää
ennen
kevätkokousta. Tilintarkastajien on annettava tarkastuskertomuksensa
hallitukselle vähintään neljätoista (14) päivää ennen kevätkokousta.
12 § Yhdistyksellä on oikeus toimintansa tukemiseksi ottaa
vastaan
avustuksia ja lahjoituksia, hankkia varoja erilaisia hankkeita
varten sekä
omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista kiinteää
omaisuutta.
13 § Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen Muutoksia
näihin
sääntöihin voidaan tehdä ainoastaan yhdistyksen kokouksessa.
Muutosehdotuksen on tällöin hyväksytyksi tullakseen saatava
vähintään
kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä.
14 § Ehdotus yhdistyksen purkamisesta on käsiteltävä kahdessa
peräkkäisessä kokouksessa, joiden väliä tulee olla vähintään yksi
kuukausi, ja ehdotuksen on hyväksytyksi tullakseen saatava
kummassakin
kokouksessa vähintään (3/4) annetuista äänistä.
15 § Yhdistyksen purkautuessa sen varat luovutetaan
yleishyödylliseen
käyttöön sekä huolehditaan arkiston ja yhdistyksen muun omaisuuden
säilymisestä jonkin oikeuskelpoisen yhteisön hallinnassa sen mukaan
kuin
yhdistyksen viimeinen kokous päättää.
|